Lauantai-illan riento Ravintola Bellyssä

Päätimme ystäviemme kesken kehitellä viikonlopulle jotain ohjelmaa ja mietimmekin kuumeisesti olisiko jotain uutta säväyttävää paikkaa mihin voisimme mennä. Aikamme puitua emme meinanneet keksiä niin yhtikäs mitään, mutta Pekon saatua idean katsoa illan keikkatarjontaa Helsingissä, löysimme erittäin varteen otettavan paikan nimeltä Ravintola Belly. Bellyssä oli lauantai-iltaiseen tapaan tarkoitus esiintyä jokin nimekäs bändi. Tällä kertaa lauteet pidettiin kuumana Vesterinen Yhtyeineen bändin kera, ja koska kaikki meistä pitää kyseisestä yhtyeestä, päätimme yhteistuumin lähteä niin sanotusti koeajamaan tämän paikan. Oli vasta lauantai-iltapäivä ja porukan vatsaa alkoi kurnimaan, tilattaisiinko pizzaa, lähdettäisiinkö kauppaan hakemaan einestarvikkeita vai voisimmeko lähteä Bellyyn hieman aikaisemmin ja syödä siellä? Ravintola Belly nimittäin tarjosi netin mukaan myös erittäin maukasta ruokaa, asia oli siis päätetty.

Kuten oli tarkoituskin, kaikki meistä oli jo pienissä laitamyötäisissä, eli päätimme tilata taksin. Kuljettajalle kerroimme osoitteeksi Uudenmaankatu 16-20, Ravintola Belly. Kuljettaja päti, kuinka tiesi missä Belly sijaitsee, oli kuulemma käynyt hakemassa ja viemässä sieltä/sinne satoja juopuneita ihmisiä. Koitimme udella hieman tietääkö hän paikasta muuten mitään, ja saimmekin käsityksen että menoa siellä ainakin riittää, lähinnä kuulemma kattavan livetarjonnan seurauksena. Livetarjontaa toden totta siellä oli laajaltikin, sillä Pekon löytäessä tämän iltaisen keikan Vesterinen Yhtyeestä, oli Belly kuulemma tarjonnut livebändejä lähestulkoon viikon joka toiselle päivälle historian aikana.

Päästyämme itse päämäärään,  Ravintola Bellyyn irvistelimme taksamittarin isoa summaa joka näytti 69 euroa ja vielä 50 senttiä päälle. No kai se sen verran sitten tekee Tuusulasta neljällä henkilöllä, ei auttanut kun kaivaa kuvetta. Seurueemme pyyhältäessä Bellyyn sisälle (lähes 70 euroa köyhempänä) sujahdimme ensimmäiseksi baaritiskille ja otimme isot tuopit olvia per nokka. Eipä nämäkään mitenkään edulliset ollut, mutta Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevaksi baariksi 6 euroa isosta oluesta ei nyt niin älyttömän paha ollut. Oluet sipaistuamme etsimme mukavan loossimaisen pöydän josta tilasimme myös ruokaa. Huomasimme että päivän lounaslistalla oli ollut Koskenlaskijakastikkeella höystettyä lihamureketta sekä pottumuusia. Tilasimme kaikki edellä mainitun annoksen suolakurkkujen ja pikkelssin kera… Tässä vaiheessa hetken hiljaisuus… Ruoka oli sanoin kuvamaattoman maukasta, joka ikinen seurueestamme oli ällistynyt miten hienosti koskenlaskijakastike sopi tämän mehevän murekkeen kera, halleluja sentään. Ruokajuomana ryystimme isot lasilliset maitoa per nenä, sillä emme halunneet olla vielä tuhannen seis kun itse Vesterinen Yhtyeineen aloittaisi. Ruualle tuli hintaa juoman kanssa 12 euroa per lärvi, ei paha, ei ollenkaan, varsinkin kun miettii annoskokoa ja MAKUA – NAM!

Paria tuntia myöhemmin kun ruoka oli mukavasti laskenut, aloimme kippaamaan olutta hieman kovakätisemmin. Näppäsimme tiskille piikin auki Pekon ojentaessa ystävällisesti luottokorttiaan baarimikolle. Eipähän tarvinnut maksaa kuin yksi könttäsumma sitten illan päätteeksi, yksittäiset maksut kun tuppaa usein olemaan niin hemmetin vaivalloista. Tiirailimme seinällä olevaa flyeria illan bänditarjonnasta, Vesterisen Yhtyeineen oli tarkoitus aloittaa show tänään klo 22. Kello näytti tässä vaiheessa kutakuinkin 20 ja baari alkoi täyttymään pikkuhiljaa asiakkaista. Olimme fiksuja ja pidimme pöytämme varattuna, sillä siitä oli mahtava näkymä myös itse lavalle joka oli kohtuullisen pieni, mutta laitteista päätellen meininkiä tulisi riittämään. Kellon jysähtäessä klo 22 Vesterinen Yhtyeineen starttasi itse illan ja kyllähän se toimi. Aluksi seurasimme meininkiä pöydän äärestä, mutta huomattuamme kuinka mukaansa tempaavan mullistavasti mikseri oli hoitanut hommansa, saamalla äänentoiston niin huikeaksi että kaikki olivat tanssimassa lavan edessä, meidän oli pakko liittyä seuraan. Muistikuvat tummenivat aikalailla tämän jälkeen, sillä olut, viina ja musiikki virtasivat sen verran kovaan tahtiin ettei mitään rajaa. Loppuen lopuksi kyllä suosittelisin Ravintola Bellyä kenelle tahansa, milloin vaan. Asiakaspalvelu pelasi, ruoka oli aivan loistavaa ja musiikkitarjonta juurikin sitä mitä luvattiin – Mahtavaa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *